Henna Hanhisalo

Henna Hanhisalo
Heippa! Olen 34-vuotias kokkolalainen Personal Trainer ja ryhmäliikunnan ohjaaja. Päätyöni teen tällä hetkellä Boliden
Kokkolassa talousasiantuntijana, mutta liikunnallinen elämäntapa pitää minut tiivisti myös valmennusten parissa salilla.
Liikunta on aina ollut suuri intohimoni ja hakeuduin alan koulutuksiin reilu 10 vuotta sitten opiskellessani Turussa
yliopistossa. Alun perin ajattelin vain syventää oma tietämystäni treenaamisesta koulutusten avulla, mutta vuonna 2011
minulle avautui mahdollisuus työskennellä liikunnan parissa ja sillä tiellä olen edelleen.
Kuntosaliharjoittelu on minulle tuttua 20 vuoden ajalta, joten olen salilla kuin kotonani. Ryhmäliikunta on minulle
uudempi tuttavuus, vaikka sitäkin olen ohjannut jo kohta 10 vuotta. Valmentajana olen ihmisläheinen, selkeä ja
kannustava ja vahvuuteni on ehdottomasti monipuolisuus. Minulle on tärkeää työskennellä asiakaslähtöisesti ja haluan
tukea asiakkaitani saamaan terveelliset elämäntavat osaksi arkea. Tärkeintä on aina hyvä fiilis! Persoonana olen avoin ja
huumorintajuinen, mutta tarpeen tullen osaan olla myös erittäin vaativa. Vahvimmillani valmentajana olen liikunnan
aloittamisessa, elämäntapamuutoksissa, painonhallinnassa ja kehonmuokkauksessa.
Mottoni on: do or do not, there is no try -Yoda, Star Wars


Koulutus: Kuntosalivalmentaja (Trainer4You), Personal Trainer (Fitness Academy of Finland)

henna.hanhisalo@liikuntakeskusfun.fi